Ohjaamoja tulevaisuuteen
Ruukin Muotoilun
vuoden nimikkoprojekti ”Tulevaisuuden ohjaamo” toteutettiin
loka-joulukuussa yhdessä 14 Taideteollisen korkeakoulun teollisen
muotoilun opiskelijan kanssa. Projektissa visioitiin, miltä työkoneen
ohjaamo voisi tulevaisuudessa näyttää.
Opiskelijat
jakautuivat kolmeen ryhmään työstettävien ohjaamotyyppien mukaan. Yksi
ryhmä pohti haarukkatrukin ohjaamon muotoilua, toinen metsäkoneita ja
kolmas kaivoskäyttöön tarkoitettujen maanpäällisten porakoneiden
ohjaamosuunnittelua. Työskentelynsä aikana opiskelijat lähestyivät
työkoneohjaamoiden muotoilua eri näkökulmista, kuten turvallisuuden,
käytettävyyden, työkoneen sisustan ja kuljettajan viihtyvyyden
näkökulmista. Opiskelijoita ohjasi muotoilujohtaja Jorma
Pitkonen suunnittelutoimisto ed-designista sekä korkeakoulun teollisen
muotoilun koulutusohjelmasta vastaava, professori Raimo Nikkanen.
Opiskelijat
vierailivat marraskuussa Ruukin Kurikan yksikössä, jossa he tutustuivat
ohjaamotuotantoon ja pääsivät näkemään eri työkoneita oikeassa
käyttöympäristössään, mikä on tärkeää suunnitteluprosessin kannalta.
Projektissa
oli mukana myös neljä vaihto-opiskelijaa Saksasta, USA:sta, Belgiasta ja
Tsekistä. Tämä Ruukin kanssa toteutettava hanke tarjosi mahdollisuuden
hyvin käytännönläheisiin opintoihin. Kölnistä kotoisin oleva Philipp
Thersen kertoo, että koneet ja laitteet ja niihin liittyvä suunnittelu
ovat kiinnostaneet häntä jo lapsesta saakka
Opiskelijat
esittelivät ruukkilaisille työnsä tuloksia 8. joulukuuta.
Potentiaalisimmat suunnitelmat ja ideat saattavat antaa suuntaa Ruukin
tulevaisuuden ohjaamosuunnitteluun. ”Nuoret suunnittelijat ovat tehneet
hyvää työtä. Tuloksena on upeita, käytännönläheisillä yksityiskohdilla
maustettuja tulevaisuuden ohjaamokonsepteja. Tehtävä oli vaativa, mutta
saimme mitä tilasimme”, kiittelee Kurikan yksikön tuotekehityksestä
vastaava Juha Juvonen.
Myös opiskelijat itse olivat
tyytyväisiä projektin antiin. ”Tämän kokoluokan tuotteita pääsee
harvoin suunnittelemaan. Teollisen muotoilun prosessi etenee yleensä
samalla tavalla suunnittelusta prototyyppien kautta toteutukseen, mutta
eri toimialoilta ja valmistajilta oppii aina uutta”, opiskelijat totesivat.
|